Inventointia Biskopsön - Vänoxan vesillä
Syys-lokakuussa osuuskunta Arkebuusi kartoitti Kemiönsaaren Taalintehtaan edustan saarien arkeologisia kohteita Biskopsön-Vänoxan alueella. Työ liittyi valmisteilla olevaan Dragsfjärdin itäisen saariston rantaosayleiskaavaan.
Alueelta tunnettiin ennestään kuusi muinaisjäännöstä, inventoinnin jälkeen luku on nyt nuorekkaan komea 19. Muinaisjäännösten lisäksi saarten sopukoissa tuli vastaan yhtä ja toista muutakin mielenkiintoista sekä tietysti kauniita saaristolaismaisemia ja mukavia ihmisiä.
Kuva: Biskopsön länsirannalta löytyi runsaasti ns. ryssänuuneja. Kuvan uuni on aikojen kuluessa sortunut ja näyttää nykyisin ensi silmäyksellä lähinnä kivikasalta.
Tämä Bötesön saarelta löytynyt uuni on harvinaisen hyvin säilynyt. Tältä ryssänuuni näytti silloinkin kun sen uumenissa paistui venäläislaivaston matruusien leivät ja muut särpimet.
Saarilla on aikanaan ollut paljon peltoja ja niittyjä. Maatalous on kuitenkin 1900-luvun kuluessa hiipunut. Monenlaisia merkkejä menneestä tuli kulkijan kohdalle.
Skagetin kuusikoissa on joskus ollut pelto. Se näkyy 1800 -luvun pitäjänkartassa ja vielä 1960 -luvun peruskartassakin. Nyt luonto ottaa omaansa takaisin.
Luona vanhan veräjän. Vain sarana jäljellä polun varren ikimännyssä. Vänoxa.
Vanha hirsilato Biskopsön Munkenissa. Aikanaan se on ollut rantaniityn reunassa.
Niinpä niin. Arkeologin työmaa oli tälläkin kertaa antoisa ja mieleenpainuva. Vaihtelevien säiden ja luonnossa liikkumisen parhaat puolet tuli jälleen koettua sekä opittua taasen uusia asioita tulevan varalle. Nyt kun syksy alkaa kääntymään kohta talveksi, on mukava muistella kesän inventointireissuja eri puolilla Suomea.
Yöpyminen Orglosön rannassa.
Kuvat ja teksti: Jouni Taivainen